SuutariTinca tinca
Yleistä
Lahko: Karppikalat Cypriniformes
Heimo: Särkikalat Cyprinidae
Tuntomerkit
Erittäin pienisuomuinen, pyörehköeväinen särkikala, jolla on molemmissa suupielissä pieni viiksisäie. Yleisväriltään kellanvihreänruskea, selkä ja evät tummemmat, vatsa kellertävä. Silmät ovat pienet, isommilla yksilöillä punaiset. Pyrstönvarsi melko korkea, pyrstö jokseenkin tasakärkinen. Sukupuolet voi erottaa toisistaan jo nuorina vatsaevistä, jotka koiraalla ovat suuremmat kuin naaraalla.
Esiintyminen ja alkuperä
Levinneisyysalue ulottuu Brittein saarilta ja Pyreneitten niemimaalta itään halki Euroopan ja Siperiassa Jeniseijoelle asti;siirretty mm. Irlantiin ja Balkanille sekä myös muille mantereille. Suutari on lämpimän veden kala, joka viihtyy parhaiten pienissä, matalissa, pehmytpohjaisissa järvissä, joissa on runsaasti vesikasveja, mutta myös hidasvirtaisissa jokivesissä ja rehevissä merenlahdissa. Isoissa järvissä se elää rantavyöhykkeen suojaisissa paikoissa.
Viime jääkauden jälkeen suutari lienee tullut Fennoskandiaan lämpimällä Ancylus-kaudella. Suomen kivikautisilta asuinpaikoilta sisämaassa on suutarista luulöytöjä niinkin pohjoisesta kuin 62° 15´ N. Myöhemmin sen levinneisyyden pohjoisraja vetäytyi ilmaston jäähtymisen seurauksena, ja 1800-luvun lopussa harvat esiintymät rajoittuivat etelä- ja lounaisrannikkomme joihinkin järviin ja sisäsaaristoon. 1900-luvun alussa aloitettiin lajin viljely lammikoissa ja innokas suutariemojen siirtely merialueella sekä merialueelta sisävesiin. Siirtoistukkaita tuotiin myös Karjalan Kannakselta ja Laatokan Karjalasta. Lisäksi tuotiin alkujaan puolalainen viljelykanta vuonna 1936. Sopivissa paikoissa siirretyt yksilöt tai poikasistukkaat muodostivat lisääntyviä kantoja, jotka saattoivat edelleen levittäytyä lähivesiin. Näin syntyneitä suutariesiintymiä on varsinkin Uudellamaalla, Etelä-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Joitakin vakiintuneita istutusperäisiä kantoja on linjalle Joensuu-Kuopio-Vaasa asti.
Lisääntyminen
Suutari saavuttaa sukukypsyyden 20-27 cm pituisena, Suomessa luultavasti 4-6-vuotiaana. Aikuiset kerääntyvät kesällä parvina tuulensuojaisille, matalille kutupaikoille, joilla on runsaasti uposlehtisiä vesikasveja. Kutu käynnistyy veden lämpötilan ylitettyä 20 ºC ja on kiivainta 22-24 ºC lämmössä, mutta se voi helposti keskeytyä veden jäähtymisen vuoksi. Kutu tapahtuu pieninä ryhminä;kutakin naarasta saattelee kaksi tai kolme koirasta, jotka vuorollaan hedelmöittävät pieniä mätieriä. Mätimunat ovat pieniä ja takertuvat vesikasveihin. Suutarilla on meillä kaksi tai kolme kutujaksoa noin kuukauden aikana. Etelämpänä Euroopassa kutujaksoja on yleensä kolmesta viiteen. Poikaset kuoriutuvat muutaman päivän kuluttua hedelmöityksestä vajaan 5 mm mittaisina. Korkean kutulämpötilan vaatimus rajoittaa suutarin lisääntymisen onnistumista Suomessa. Yleensä lämpiminä kesinä poikaset ehtivät kasvaa kyllin suuriksi selviytyäkseen hengissä ensimmäisestä talvestaan.
Ravinto, kasvu ja vaellukset
Ensimmäisen kesänsä aikana suutari syö pääosin eläinplanktonia. Yksivuotiaana se nappailee vielä vesikirppuja ja hankajalkaisia kasvien pinnoilta, mutta alkaa syödä myös surviaissääskien toukkia. Myöhemmin ravintona ovat lähinnä vesihyönteisten ja sammakoiden toukat, kotilot ja pienimmät simpukat. Suutari kaivaa ravintoeläimiä syvältäkin pohjamudan seasta, syvemmältä kuin lahna tai ruutana. Se on aktiivinen hämärässä, päivät se tavallisesti piileskelee vesikasvien seassa. Ravinnonotto lakkaa veden jäähtyessä alle 8 ºC. Yksikesäisten suutarien pituudet vaihtelevat 2-8 cm välillä riippuen kesän lämpimyydestä. Kymmenvuotias suutari voi painaa jo noin puolitoista kiloa. Kasvussa on eroja;joissakin pienvesissä se voi olla heikohkoa tiheän kannan vuoksi. Suutari saavuttaa usein 2-3 kilon painon ja voi elää ainakin 15-20-vuotiaaksi. Suutari voi pysytellä pitkin kesää melko pienellä alueella. Talveksi suutari vetäytyy syvemmälle, ja on siellä melko passiivinen.
Kalastus ja saaliit
Suutaria saadaan seisovilla pyydyksillä ja ongella. Nykyään se on lähinnä kotitarve- ja urheilukalastajien saalislaji. Suutarin liha on valkoista, kiinteää ja maukasta.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Parinkymmenen viime vuoden aikana suutarikantamme ovat ilmeisesti runsastuneet lämpimien kesien ja vesien rehevöitymisen myötä. Toisaalta joissakin pienvesissä on kuollut talvisten happikatojen vuoksi muiden kalojen ohella suutareitakin. Vuoden 1995 jälkeen suutarista ei ole enää pidetty viljelykantaa. Eri suunnista lähtöisin olleet kannat lienevät sekoittuneet lukuisten siirtojen vuoksi. Lajia voi pitää Suomessa elinvoimaisena.
Muuta
Suutarin suhteellinen hapenkulutus on alhainen, ja se tulee toimeen vähähappisessakin vedessä. Sen sietoalue veden pH:n suhteen on suhteellisen laaja (5-10,5), joten se voi elää sekä melko hapanvetisissä lammissa että hyvin rehevissä järvissä. Suutari kestää myös jonkin aikaa verraten korkeita lämpötiloja (30-33 ºC) jäykistymällä liikkumattomaksi.