Siian uhanalaisuus
Siikojen uhanalaisuutta tarkasteltiin vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa kuuden eri muodon (Vaellussiika, karisiika, planktonsiika, järvisiika, pohjasiika, tuppisiika) osalta. Istutusten vaikutuksesta muodot ovat usein sekoittuneet. Siikojen nimistössä noudatettiin Suomessa aikaisemmin käytettyä nimistöä ja jakoa ekomuotoihin.
Vaellussiika Coregonus lavaretus f. lavaretus
Vaellussiika nousee merestä syksyllä kudulle jokiin ja sen syönnösvaellukset Itämeressä voivat olla laajoja. Sisävesimuodoilla kutu tapahtuu joessa ja syönnösvaellus järvissä. Vaellussiian tärkeintä ravintoa ovat pohjaeläimet. Vaellussiikaa esiintyy lähinnä Itämeressä ja siihen laskevissa joissa, mutta myös parilla kolmella vesialueella sisävesimuotona (mm. Kemijoen ja Vuoksen vesistöalue). Alkuperäisiä vaellussiian kantoja on vain muutamissa paikoissa. Vaellussiika on lisääntynyt vielä 1900-luvun alkupuolella noin kolmessakymmenessä rannikkojoessa, joiden kannoista noin puolet on hävinnyt vesirakentamisen takia. Istutuksilla on saatu myös aikaan lisääntyviä kantoja muutamiin jokiin. Esiintymien määrässä ei ole viime vuosikymmenellä tiettävästi tapahtunut muutoksia. Siikasaaliit merialueella ovat kuitenkin vähentyneet yli 40 % tarkastelujakson aikana, huolimatta siitä, että sinne on istutettu noin 10 milj. kesänvanhaa ja 55 milj. vastakuoriutunutta siikaa vuodessa (istutukset ovat lähinnä vaellussiikoja, saaliista ei tiedetä vaellus- ja karisiian osuutta). Lähes kaikissa rannikon joissa lisääntyminen on vähäistä, jos sitä tapahtuu, ja kantoja tuetaan runsain istutuksin. Jäljelle jääneissä kannoissa kutukalojen määrät ovat vähentyneet ja lisääntyminen on ollut vaihtelevaa tarkastelujakson aikana. Suuret istutusmäärät hämärtävät luonnon lisääntymisen onnistumisen arviointia. Lisääntymisolosuhteet ovat heikentyneet useimmissa kutujoissa. Näköpiirissä ei ole olosuhteiden paranemista, ja on todennäköistä, että vaellussiikakantojen tila tulee entisestään heikkenemään tulevina vuosina. Virtaamien muutokset ja isot vaihtelut lisäävät häviämisriskiä. Vaellussiian uhanalaisuusluokkaa on muutettu uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Kasvanut hyljekanta vaikeuttaa kalastusta, joten saalismäärät eivät enää kerro siikakantojen tilasta yhtä hyvin kuin aiemmin.
Hoitotoimet
Vaellussiian elvyttämiseksi nousumahdollisuuksia tulisi parantaa. Laajoja istutuksia tehdään jo nyt vuosittain. Kalastusta tulisi ohjata suurempisilmäisten pyydysten käyttöön.
Karisiika, merikutuinen siika Coregonus lavaretus
Karisiika elää meressä ja kutee karikoilla. Tässä karisiiaksi on katsottu vain Itämeressä kuteva siika. Siikasaaliit ovat meressä pienentyneet tarkastelujaksolla yli 40 %, mutta suurin osa saaliista on vaellussiikaa, mitä myös valtaosa istukkaistakin on. Karisiian kutuaikaiset saaliit ovat myös pienentyneet selvästi. Merenkurkussa karisiian osuus saaliissa on vähentynyt 50 %:sta 10 %:iin ja Selkämerellä saalis on nykyisin yksinomaan vaellussiikaa. Lisääntymisalueiden määrä ja etenkin laatu on heikentynyt voimakkaasti erityisesti Merenkurkun eteläpuolisilla alueilla. Poikasmäärät näyttävät pienentyneen tarkastelujaksolla varsinkin Pohjanlahden eteläisimmillä alueilla ja paikoittain lisääntyminen on ollut lähes olematonta eräillä alueilla useina vuosina. Poikastutkimuksista ei ole vielä tarkempia tuloksia saatavilla. Vuosittainen vaihtelu on kuitenkin voimakasta. Lisääntymisalueiden määrä ja etenkin laatu on heikentynyt selvästi varsinkin Merenkurkun eteläpuolisilla alueilla. Suomenlahdella poikasmäärien muutoksista on vähemmän tietoa. Karisiian tilanne on huonontunut varsinkin Merenkurkun eteläpuolella ja se on luokiteltu vaarantuneeksi.
Hoitotoimet
Karisiian elvyttämiseksi olisi kalastusta ohjattava ja lisääntymisalueita ryhdyttävä kunnostamaan.
Planktonsiika Coregonus lavaretus f. pallasi
Planktonsiika kutee joissa tai virtasalmissa ja vaeltaa syönnökselle järviin. Se on tiheäsiivilähampainen eläinplanktoninsyöjä. Planktonsiikaa on alkuperäisenä kolmella vesistöalueella (Vuoksen, Kymijoen ja Oulujoen), joissa kussakin se esiintyy useissa järvissä ja joissa. Se kutee virtapaikoissa, jotka ovat pienialaisia. Koitajoen-kanta otettiin viljelyyn 1975, ja nyt viljelyssä on kolme kantaa eri vesistöalueilta. Esiintymien määrässä ei ole tapahtunut muutoksia. Alkuperäisten kantojen esiintymisalue on luultavasti alle 2 000 km2. Nämä kannat ovat heikentyneet vesirakentamisen vaikutuksesta, ja monet ovat nykyään istutuksin tuettuja. Muiden siikamuotojen istutukset ovat voineet sekoittaa kantoja. Istutukset vaikeuttavat luonnonkannan tilan arviointia;saalismäärät eivät myöskään kerro suoraan kannan tilaa. Planktonsiika on luokiteltu vaarantuneeksi.
Hoitotoimet
Planktonsiika on viljelyssä ja sitä istutetaan. Tarve kalastuksen ja istutustoiminnan ohjaamiseen on ilmeinen.
Järvisiika, planktonsik Coregonus lavaretus f. nilssoni
Järvisiikaa esiintyy neljän päävesistöalueen (Vuoksen, Kymijoen, Oulujoen ja Kemijoen) järvissä, joissa esiintymiä on yhteensä noin 10–20 ja osa niistä on istutuksin tuettuja. Se on järvikutuinen, ja pääasiassa planktonia syövä muoto. Järvisiikakannoissa on tapahtunut paikallista taantumista. Järvisiika on mahdollisesti risteytynyt muiden siikakantojen kanssa istutusten seurauksena, joten järvisiian uhanalaisuusluokitus, silmällä pidettävä, ei nojaa tarkkoihin arvioihin.
Hoitotoimet
Järvisiika on viljelyssä ja sitä istutetaan. Tarve kalastuksen ja istutustoiminnan ohjaamiseen on ilmeinen.
Pohjasiika Coregonus lavaretus f. fera
Pohjasiikaa esiintyy Jäämereen laskevissa vesistöissä Lapissa ja Kuusamossa;(Paatsjoen, Tenojoen, Oulankajoen, Pistojoen (Kuusamon järvet) vesistöalueella). Se kutee joissa ja syönnöstää järvissä, missä tärkeintä ravintoa ovat pohjaeläimet. Pohjasiika on elinvoimainen.
Tuppisiika Coregonus lavaretus f. wartmanni
Pienikokoiset siikamuodot, joita esiintyy useiden vesistöjen järvialueilla Itä- ja Keski-Suomessa, Kainuussa, Kuusamossa ja Lapissa (esim. Inarijärven reeska). Tuppisiika on järvi- tai virtakutuinen. Tuppisiika on elinvoimainen.