Lohen uhanalaisuus
Lohen uhanalaisuutta tarkasteltiin vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa kolmen alueen/muodon (järvilohi, Itämeren lohi ja Jäämeren lohi) osalta erikseen.
Järvilohi
Järvilohi elää koko elämänsä makeassa vedessä. Se nousee syksyllä jokiin kutemaan ja vaeltaa syönnökselle järviin. Suomessa järvilohta on alkuperäisenä nykyisin vain Vuoksen vesistössä ja itärajan pinnassa Hiitolanjoessa. Tosin Venäjältä Suomenpuolelle voi satunnaisesti nousta myös Vienan Kemin vesistöalueen järvilohta, mutta sen ei kuitenkaan ole havaittu lisääntyneen Suomen puolella. Vuoksen vesistön järvilohen lisääntyminen on nykyään satunnaista ja vähäistä, ja kantaa pidetään yllä jatkuvilla istutuksilla. Kutukoskien voimalarakentaminen tuhosi aikoinaan lisääntymismahdollisuudet Suur-Saimaassa ja Pielisessä eläneeltä järvilohelta. Kanta on tulkittu luonnosta hävinneeksi, mikä oli myös järvilohen aiempi uhanalaisuusluokitus (vuonna 2000). Laatokan järvilohi on lisääntynyt Hiitolanjoessa, ja vuodesta 2003 lähtien myös Suomen puolella itärajalla olleiden nousuesteiden poistamisen jälkeen. Uhanalaisuusarviossa 2019 järvilohi arvioitiin edelleen luokkaan äärimmäisen uhanalainen. Sen kutukalojen määrä on korkeintaan kymmeniä yksilöitä ja lisääntyminen on hyvin vähäistä.
Hoitotoimet
Vuoksen vesistön järvilohta viljellään ja istutetaan sen alkuperäisen elinalueen lisäksi muutamiin suuriin järviin, mm. Inarijärveen, Päijänteeseen ja Näsijärveen, mutta uusia luonnonvaraisesti lisääntyviä järvilohikantoja näihin ei ole syntynyt. Vuoksen järvilohi on istutettavien vaelluspoikasten ja laitosemokannan varassa; viljelyparvia uusitaan maidin- ja mädinhankinnalla kudulle nousevista kaloista Pielisjoella ja Lieksanjoella. Järvilohen tilanteen kohentamiseksi luonnonvarainen poikastuotanto olisi saatava lisääntymään; Hiitolanjoessa ja Lieksanjoessa lisääntymisalueiden laajentuminen edellyttää kalaportaita. Jos järvilohikannat halutaan elvyttää, kalastuksen ohjausta ja säätelyä olisi kehitettävä siten, ettei kaloja pyydystetä pois ennen kuin ne ehtivät lisääntyä.
Itämeren lohikannat
Atlantinlohen Itämeressä elävä muoto vaeltaa kudulle jokien koskialueille ja poikaset viettävät joessa 2–4 vuotta, ennen kuin lähtevät syönnösvaellukselle mereen. Suomen alkuperäisistä lohikannoista suurin osa on hävinnyt jokien voimala- ja vesirakentamisen takia. Viimeisimpinä hävisivät Kiiminkijoen ja Pyhäjoen lohikannat 1970-luvulla. Tarkastelujakson alussa, vuonna 1980, meillä oli jäljellä vain kaksi alkuperäistä lohikantaa, Tornionjoen ja Simojoen lohet. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa Itämeren lohi luokiteltiin vaarantuneeksi. Tarkastelujaksolla kahdessa alkuperäisjoessa kanta on kehittynyt 2000-luvulla suotuisasti; kutukalojen määrä ja poikastuotanto ovat kasvaneet, ainakin osin kalastussäädösten ansioista. Vaelluspoikasten arvioitu määrä on noussut 2000-luvulla 600 000–900 000 poikaseen/vuosi. Populaation koosta ei tosin ole arviota jakson alussa, vain saalistietoja. Uhanalaisuuteen ovat johtaneet vesirakentamisen ja patoamisen jälkeen myös voimakas kalastus, sekä joissakin tapauksissa myös heikentynyt vedenlaatu jokialueella ja muutokset merialueella. Esiintymien vähäisyyden vuoksi myös satunnaistekijöiden vaikutuksen uhka on olemassa. Viime vuosina on havaittu syönnösvaelluksella lisääntynyttä kuolleisuutta, jonka syy on kuitenkin epäselvä.
Hoitotoimet
Kalastusta on rajoitettu meressä ja jokisuualueilla. Kymijokeen on saatu palautettua lohi, tosin Nevan kantaa. Lohta on palautettu myös useisiin muihin jokiin (Kuivajoki, Kiiminkijoki, Pyhäjoki, Merikarvianjoki, Vantaanjoki, Kokemäenjoki, Aurajoki, Paimionjoki, Koskenkylänjoki, Porvoonjoki). Näistä osassa on havaittu jonkin verran lisääntymistä. Tornion- ja Simojoessa nousukalojen määriä on arvioitu kaikuluotaamalla ja vaelluspoikasmääriä vuosittain merkintä-takaisinpyynti-menetelmällä. Kutukannan on todettu kasvaneen ja lisääntymisen elpyneen. Hoitotoimia varten on lisäksi kerätty saalisnäytteitä ja tehty saalistiedusteluja. Alkuperäiskantojen tuki-istutukset ovat tällä hetkellä pieniä. Itämeren lohikantojen turvaaminen vaatii edelleen vuosittaisia seurantoja, kansainvälistä yhteistyötä, kalastuksen säätelyä ja ohjausta, kunnostuksia jokialueilla ja vaellusesteiden poistamista sekä vedenlaadun parantamista useissa joissa.
Jäämeren lohikannat
Atlantinlohen Jäämeressä syönnöstävä muoto nousee kudulle Tenojokeen ja Näätämöjokeen sekä niiden sivujokiin. Tenojoessa on useampia osakantoja. Poikaset viettävät joessa keskimäärin 3-5 (2-8) vuotta ennen kuin lähtevät syönnösvaellukselle mereen. Saaliit ja poikastiheydet vaihtelevat suuresti luontaisesti. Selvää pitkäaikaismuutosta ei ole havaittavissa. Utsjoen yläosalla on viime vuosina havaittu poikasmäärien laskua. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa Jäämeren lohikannat arvioitiin vaarantuneiksi. Vaikka saaliit keskimäärin ovat hyviä ja lisääntyminen toistaiseksi riittävää, niin häviämisriski on olemassa, kun otetaan huomioon esiintyminen vain kahdessa joessa ja niihin liittyvät uhkatekijät: Gyrodactylus-loisen aiheuttamat tuhot muissa lohijoissa Norjan puolella, kassikasvatusten karkulaiset ja melkoinen kalastuspaine. Osakantojen risteytyminen ja vieraslajit voivat lisätä häviämisriskiä.
Hoitotoimet
Jokipoikastiheyksiä seurataan vuosittain sähkökalastuksella. Kantojen kehitystä seurataan vuosittaisilla saalistiedusteluilla ja saalisnäytteillä. Kansainvälinen yhteistyö, Gyrodactylus-uhan torjuminen, kalastuksen ohjaaminen ja säätely ovat keskeisiä hoitotoimia. Lisäksi Jäämerestä, Venäjän kautta Suomeen, Tuulomajoen yläosaan nouseva lohikanta voitaisiin palauttaa Venäjän puoleisen Ylä-Tuuloman padon ohittavan kalatien avulla.