KirjolohiOncorhynchus mykiss
Yleistä
Lahko: Lohikalat Salmoniformes
Heimo: Lohet Salmonidae
Alaheimo: Salmoninae
Tuntomerkit
Kirjolohen nimi viittaa sen kiduskansissa ja kyljissä olevaan leveään roosan vivahteiseen juovaan, joka heijastelee myös muita värejä. Olemukseltaan kirjolohi muistuttaa hieman tanakkaa taimenta. Muista lohikaloistamme sen erottaa kyljen juovasta ja tummatäpläisestä selkä- ja pyrstöevästä. Sateenkaarirautu, sateenkaarilohi, forellilohi ja kirjotaimen ovat sen käytöstä poisjääneitä nimiä, mutta Parasalmo mykiss nimeä kirjolohesta käytetään myös nykyisin.
Esiintyminen ja alkuperä
Alkuperäinen kirjolohen levinneisyysalue on Tyyneenmereen laskevat vesistöt Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa 60 leveyspiirin eteläpuolella. Aasiassa lajia tavataan Kamtchatkalla ja paikoitellen Ohotanmeren alueella ja Amerikassa Alaskasta aina Sierra Nevadaan asti etelässä. Tällä alueella kirjolohesta erotetaan kolme ekologista muotoa: koko elämänsä virtavesissä viettävä muoto, kylmien järvien muoto ja merestä jokiin kudulle nouseva muoto. Erityisesti sisävesimuotoa on käytetty viljelykalana, mutta myös eri muotojen risteymiä on istutettu eri puolilla maailmaa. Ensimmäinen kirjolohen mätierä tuotiin Suomeen Saksasta vuonna 1894 ja istutukset luonnonvesiin aloitettiin 1900-luvun alkupuolella. Vasta 1960-luvulta lähtien istutukset ovat olleet säännöllisempiä ja merkittävästi saalista tuottavia. Kirjolohta on istutettu luonnonvesiin lähes ympäri Suomen.
Lisääntyminen
Kirjolohi lisääntyy virtaavassa vedessä ja alkuperäisalueilla kutu on keväällä. Suomen luonnossa kirjolohen lisääntymistä on havaittu muutamilla alueilla varsinkin 2000-luvun lämpimämpien vuosien aikana, jopa niin että kohta voidaan jo puhua luonnossamme lisääntyvistä kirjolohikannoista. Tällaiset paikat, missä lähde- tai pohjavettä purkautuu ojiin ja puroihin muodostaen sopivat lämpöolosuhteet kirjolohen kudulle ja alkionkehitykselle ovat vielä harvassa ja sijaitsevat Salpausselän tuntumassa.
Ravinto, kasvu ja vaellukset
Kirjolohenpoikanen syö aluksi eläinplanktonia, sitten vesihyönteisiä ja niiden toukkia sekä veden pinnalle pudonneita hyönteisiä. Myöhemmin se siirtyy kalaravintoon. Poikasena luonnonveteen istutettu kirjolohi kasvaa hieman paremmin kuin taimen, mutta hitaammin kuin lohi. Pyyntikokoiset (0,5-2,0 kg) kalat, joita nykyisin istutetaan esimerkiksi koskikalastuskohteisiin, eivät luonnonvesissä yleensä istutuksen jälkeen juurikaan kasva. Virtavesiin istutetut kirjolohet saadaan usein myös läheltä istutuspaikkaa. Meressä ja järvissä laji vaeltaa laajalti. Esimerkiksi Suomenlahteen vuonna 1994 istutettuja pyyntikokoisia kirjolohia on tavattu eteläiseltä Itämereltä saakka.
Kalastus ja saaliit
Kirjolohia istutetaan pyyntikokoisina vapakalastuksen saalisvarmuuden lisäämiseksi. Kalat yleensä tulevat kalastetuksi melko nopeasti. Vapaa-ajankalastajien saaliin on arvioitu olleen noin 0,6 miljoonaa kiloa vuonna 2016.
Kirjolohi on maamme merkittävin elintarvikkeeksi viljelty kalalaji. Kirjolohta tuotettiin 13,4 miljoonaa kiloa, joka on yli 90 prosenttia koko ruokakalatuotannosta vuonna 2016. Kirjolohen tuotannon arvo vuonna 2016 oli 59,4 miljoonaa euroa. Kirjolohen mätiä tuotettiin elintarvikkeeksi noin puoli miljoonaa kiloa. Viljelyn poikastuotanto tapahtuu pääosin sisävesissä ja varsinainen ruokakalatuotanto merialueilla.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Kirjolohi on vieraslaji, jonka väitetään kilpailevan luonnonvesissä alkuperäislajien, lähinnä taimenen, kanssa. Ravintokilpailua saattaa jonkin verran syntyäkin, mutta missään päin Suomea ei ole osoitettu, että kirjolohi olisi syrjäyttänyt jonkin alkuperäislajin, vaikka potentiaalinen vaara on olemassa. Jatkossa on kuitenkin syytä miettiä mihin kirjolohta kannattaa istuttaa, etteivät jäljellä olevat luontaiset taimenkannat joudu kärsimään lisääntyvistä kirjolohista.
