HärkäsimppuTriglopsis quadricornis
Yleistä
Lahko: Simppukalat Scorpaeniformes
Heimo: Simput Cottidae
Härkäsimpun levinneisyyskartta
Tuntomerkit
Härkäsimpulla on tummankirjava ruumis ja kookkaat rintaevät, iso pää ja suuri suu. Päälaen neljä karheapintaista luukyhmyä ovat tyypillisiä meressä eläville härkäsimpuille, mutta ne puuttuvat sisävesimuodolta. Päässä on useita suoria piikkejä ja muihin sisävesien simppuihin nähden pyrstönvarsi on pitkä, noin pyrstön pituinen. Lähes päälaella sijaitsevat silmät, päältä hieman litistynyt ruumis ja uimarakon puuttuminen kertovat sopeutumisesta pohjalla elämiseen.
Esiintyminen ja alkuperä
Härkäsimppua tavataan Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, Grönlannissa sekä Euraasian pohjoisosissa. Euroopassa sitä esiintyy meressä vain Nordkapin itäpuolella ja Itämeressä eteläisintä osaa lukuun ottamatta. Meillä sitä esiintyy merialueen lisäksi kolmella päävesistöalueella syvissä järvissä, jotka ovat aikoinaan olleet yhteydessä mereen. Viime jääkauden loppuvaiheessa Äänisjoen laaksossa oli Vienanmereen laskeva laaja jääjärvi, minne härkäsimppuja mahdollisesti siirtyi Jäämerestä ja myöhemmin edelleen myös Itämeren altaaseen. Härkäsimput elivät makeissa vesissä joitakin tuhansia vuosia, minkä seurauksena Itämeren härkäsimput ovat menettäneet kykynsä sietää täyssuolaista merivettä. Keski-Suomessa härkäsimppua tavataan noin 30 järvessä, jotka kaikki ovat Salpausselän pohjoispuolella.
Lisääntyminen
Härkäsimppu kutee talvella. Suomen rannikkovesissä härkäsimput ovat sukukypsiä jo 2-3-vuotiaina, jolloin ne ovat 15-17 cm pituisia. Koiras kaivaa 10-20 metrin syvyydessä pohjaan kuopan tai kolon, johon mäti lasketaan yhtenä möykkynä. Mädin hautuminen kestää vähän yli kolme kuukautta ja sen aikaa koiras hoitaa ja vartioi mätiä. Härkäsimpun mäti on useimmiten vihertävää, mutta muitakin värisävyjä tavataan, aina viininpunaisesta oranssiin.
Ravinto, kasvu ja vaellukset
Makeassa vedessä härkäsimpun koko jää selvästi pienemmäksi kuin murtovedessä. Sisävesien härkäsimput ovat tavallisesti 10-15 cm pituisia, kun ne merialueella saattavat olla 20-30-senttisiä. Kasvu on ensimmäisenä elinvuotena nopeaa, mutta hidastuu pian. Suurimmat merestä saadut yksilöt ovat olleet kilon luokkaa. Härkäsimpun ravintoa ovat pohjaeläimet ja kalat. Syvällä murtovedessä härkäsimpun pääravintona ovat kilkit. Myös erilaiset katkat ovat tärkeitä ravintokohteita. Simpun kasvaessa kalaravinnon käyttö lisääntyy, ja kalojen merkitys ravintona kasvaa myös simppujen siirtyessä syksyisin matalampaan veteen. Etenkin talvella härkäsimppujen mahoista voi tavata mätiä. Laji onkin saanut kärsiä mätirosvon maineesta, vaikka useimmiten simpun nauttima mätiateria on ryövätty lajitovereilta. Järvissä pienet härkäsimput syövät pääasiassa äyriäisiä. Merialueella härkäsimput siirtyvät keväällä tai alkukesällä matalasta syvempään veteen ja syksyllä takaisin matalaan. Pääsyynä vaeltamiseen pidetään lämpimän veden karttamista, sillä härkäsimppu ei kovin hyvin siedä yli kymmenasteista vettä.
Kalastus ja saaliit
Härkäsimppu on ollut aikoinaan arvostettu soppakala. 1980-luvulla härkäsimpun värikäs ja isokokoinen mäti havaittiin erinomaiseksi eineeksi ja sitä alettiin ottaa talteen mm. Perämerellä.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Härkäsimppu jää piikkipäisenä helposti ja lujasti kiinni verkkoon. Härkäsimppu oli lähes kadoksissa Suomenlahden länsiosasta ja lounaisilta merialueilta 1970-luvun lopulta lähtien. Samanlainen ilmiö tapahtui myös 1940-luvun lopulla. Molempina katokausina Itämeren suolapitoisuus on ollut keskimääräistä suurempi, joka on voinut vaikuttaa härkäsimpun vähenemiseen, koska laji on sopeutunut varsin vähäsuolaiseen veteen. Toinen vaikuttava tekijä voi olla suolapitoisuuden nousun välillinen vaikutus turskakannan runsastumisen muodossa. Kumpanakin härkäsimpun katojaksona turskakanta on ollut erittäin runsas. Viime vuosina on ollut merkkejä härkäsimpun runsastumisesta merialueella.