(Sander lucioperca)
ruots. gös, engl. pikeperch, zander
Lahko: Ahvenkalat Perciformes Alalahko: Percoidei Heimo: Ahvenet Percidae
Tuntomerkit Esiintyminen ja alkuperä (levinneisyyskartta) Lisääntyminen Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Tuntomerkit: Piikkieväisellä ja terävähampaisella, selkäpuolelta vihertävänruskealla, harmahtavalla ja vatsapuolelta vaalealta hopealta hohtavalla kuhalla on ahvenen lailla kaksi erillistä selkäevää. Kuhan suu on ahvenen suuta isompi, yläleuan ulottuessa lähes silmän takareunaan asti.
Esiintyminen ja alkuperä: Kuhaa tavataan laajalla alueella Itämereen, Kaspianmereen ja Mustaanmereen laskevissa vesistöissä. Esiintymisen eteläraja kulkee Alppien eteläpuolitse Pyreneille. Yhdestäkään Jäämereen laskevasta vesistöstä kuhaa ei sen sijaan tavata. Kuhan levinneisyysalue on istutustoiminnan ansiosta levinnyt länteen. Suomessa kuha tavataan maan etelä- ja keskiosissa. Maailman pohjoisimmat kuhajärvet ovat Kemijärvi ja Tengeliönjoen järvet. Rannikkoalueella kuhaa esiintyy Suomenlahdessa, Saaristomerellä sekä Ahvenanmaan itäosissa ja Lumparnissa. Pohjanlahdella kuhaa tavataan lähinnä suurten jokien suistoalueilla. Mm. Vaasan pohjoispuolella Maksamaan saaristossa tavataan kuhaa, jonka lisääntymisalue on Kyrönjoen suistossa. Vuoden 2002 lämpimän kesän myötä hyviä kuhasaaliita on saatu Pohjanlahden rannikolta eteläiselle Pohjanmaalle saakka, mikä on poikkeuksellista. Kuha on vaatelias lämpimien sisävesien laji, joka viihtyy hyvin myös murtovedessä, mikäli veden suolapitoisuus ei ole liian korkea ja lämpimiä lisääntymisalueita on tarjolla. Ihanteellisena elinympäristönä kuhalle on pidetty suuria, sameavetisiä järviä. Järvet voivat olla lievästi rehevöityneitä. Suomessa kuha elää levinneisyysalueensa äärirajoilla. Siten sellainen vesi, joka kesäisin lämpiää nopeasti ja pysyy pitkään lämpimänä sopii kuhalle hyvin.
Lisääntyminen: Kuhakoiraat saavuttavat järvissä sukukypsyyden nelivuotiaina ja noin 35-40 sentin pituisina, naaraat 5-6-vuotiaina ja 40-50 sentin pituisina. Kuhan kutu alkaa vesien lämmetessä yli 10-asteiseksi. Etelä-Suomessa kutu yleensä alkaa toukokuun puolivälissä ja jatkuu usein juhannukseen asti, joskus jopa heinäkuulle. Pohjois-Suomessa kutu ajoittuu kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun. Koiraat puhdistavat rantavesiin kutupaikan, johon naaras voi laskea jopa yli miljoona mätimunaa, jotka koiras hedelmöittää. Kudun jälkeen koiras jää vartioimaan pesää ja hoitamaan mätimunia. Poikaset kuoriutuvat 4-5 mm pituisina ja levittäytyvät vapaan veden alueelle.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Kuhanpoikanen alkaa syödä 5-6 millin pituisena eläinplanktonia. Petokala kuhasta tulee ensimmäisen kasvukauden lopulla tai viimeistään toisen kesän alussa. Aikuisena kuha on monipuolinen peto, joka syö enimmäkseen noin kymmensenttistä kalaa. Kuhan kasvu on varsin nopeaa, mutta vaihtelee ravinnon määrän ja lämpötilan mukaan. Kuhanpoikanen kasvaa ensimmäisenä kesänään tavallisimmin 6-11 sentin mittaiseksi. Viisivuotiaalla kuhalla on pituutta yleensä 30-45 cm ja painoa 0,2-1 kg. Kasvu on nopeinta eteläsuomalaisissa rehevissä järvissä, hitainta Pohjois-Suomessa ja Saaristomerellä. Kuhat vaeltavat yleensä keväällä kutualueilleen matalaan veteen. Kudun jälkeen ne siirtyvät selkävesille syönnöstämään ja syksyllä ne siirtyvät usein syvänteisiin talvehtimaan.
Kalastus ja saaliit: Kuha on taloudellisesti arvokkaimpia kalojamme. Se on merkittävä sekä ammattikalastukselle että vapaa-ajankalastukselle. Kuhan kilohinta on viime vuosina ollut korkeampi kuin yhdenkään muun kalan ankeriasta lukuun ottamatta. Saalistilastojen mukaan maamme vuotuinen kuhasaalis oli viime vuosikymmen lopulla yli kolme miljoonaa kiloa, josta runsas puolet tai jopa kaksi kolmasosaa oli pyydetty rannikoiltamme. Sen jälkeen kuhasaaliit ovat välillä pudonneet alle kahden miljoonan kilon. Vapaa-ajankalastajien osuus kokonaissaaliista on noin 70-90 %. Ammattikalastajien saaliista valtaosa pyydetään myöhäissyksyllä, kevättalvella ja keväällä verkoilla. Vapaa-ajankalastajien saaliista suurin osa saadaan kesällä uistimella ja verkoilla. Viime vuosina kuhan pilkintä on taas yleistynyt. Kuhan alamitta on 37 cm.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus:
Etenkin 1960-70-luvuilla maamme kuhakannat vähenivät ja monin paikoin hävisivät kokonaan. Vesien puhdistuminen, mittavat istutukset sekä etenkin useiden lämpimien kesien aikaansaamat voimakkaat kuhavuosiluokat ovat kohentaneet kuhakantoja monin paikoin. Kuhasta on tullut siian jälkeen Suomen toiseksi suosituin istutuskala. Vuonna 2003 maamme vesiin istutettiin lähes 9 miljoonaa kesänvanhaa kuhanpoikasta. Monin paikoin kuhakannat ovat istutusten myötä sekoittuneet. Istutuskalojen alkuperään ei ole aikaisemmin liiemmin kiinnitetty huomiota. Koska kuhakantojen ekologisia tai perinnöllisiä eroja ei vieläkään tunneta, kuhan kotiutusistutuksissa suositellaan nykyisin käytettäväksi alkuperältään mahdollisimman läheiseltä alueelta peräisin olevaa kuhakantaa. Kuhaveden hoidon kannalta merkittävää on alueella tapahtuva kalastus, varsinkin verkkokalastus. Liian monessa tapauksessa kuhat kalastetaan keskenkasvuisina tiheillä verkoilla. Jotta mahdollisimman moni kuhanaaras ehtisi lisääntyä ennen saaliiksi joutumistaan, verkkojen solmuvälin pitäisi olla vähintään 50 mm, nopeakasvuisimmille kuhakannoille 55 mm. Myös mätiä vartioivien ja kudulla olevien kuhien vapakalastus on lisääntynyt kutuaikaisen rahoituksen poistuttua.