(Salvelinus fontinalis)
ruots. bäckröding, engl. brook trout
Lahko: Lohikalat Salmoniformes Heimo: Lohet Salmonidae Alaheimo: Salmoninae
Puronieriän levinneisyyskartta
Tuntomerkit Esiintyminen ja alkuperä Lisääntyminen Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Tuntomerkit: Puronieriän erottaa tumman selän vaaleiden juovakuvioiden perusteella suvun muista lajeista. Oliivinvihreä tai rusehtava selkä vaaleakiemuraisine kuvioineen ja normaalisti vaalea, kutuasussa punainen vatsa ovat tyypillisiä puronieriälle. Myös selkä- ja pyrstöevässä on vaaleita, usein kellertäviä, juovan pätkiä ja täpliä. Muiden nieriöiden tapaan vatsapuolen evien etureunat ovat valkoiset, ja rasvaeväkin löytyy myös puronieriöiltä.
Esiintyminen ja alkuperä: Plioseeni-kaudella harmaanieriä ja puronieriä erosivat yhteisestä kantamuodostaan. Kyseiset lajit saadaan yhä risteytymään ja risteymää on kutsuttu spleik(splake)nieriäksi, jota myös jonkin verran on käytetty istutuskalana. Puronieriän alkuperäistä levinneisyysaluetta on Pohjois-Amerikan itäosa. Laji sietää hyvin ja vaatiikin kylmää vettä. Sille tyypillisintä elinympäristöä ovatkin lähteistä vetensä saavat purot ja joet. Niissä on kylmää kesällä, mutta suhteellisen lämmintä talvella. Puronieriän optimilämpötila aikuisena on 14-16 °C. Puronieriä kestää Eurooppalaisia lohikaloja tai kirjolohta paremmin happamoitunutta vettä. Luonnonkantoja esiintyy jopa vesissä, joiden pH on 4,1. Koska puronieriä on suosittu urheilukalastuksen kohde, sitä on istutettu eri puolille maapalloa. Suomeen puronieriä tuotiin ensimmäisen kerran jo 1890-luvulla. Sen kotiutusistutuksia jatkettiin uudelleen vuonna 1965. Vaikka näiden istutusten tulokset kokonaisuudessaan olivat varsin vaatimattomat, niin ainakin Koillismaan ja Kemijoen tammukkavesiin sekä Etelä-Suomen puroihin on syntynyt lisääntyviä kantoja. Lajia esiintyy harvakseltaan eri puolilla Suomea, mutta painopiste on kuitenkin pohjoisessa.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Puronieriä käyttää ravintonaan vesihyönteisten toukkia ja muita pohjaeläimiä, eläinplanktonia sekä pieniä kaloja. Monipuolisesta ravinnosta huolimatta puronieriä ei useinkaan kasva kovin suureksi. Alkuperäisellä levinneisyysalueella suurimmat lajin edustajat kasvavat jopa 6-kiloisiksi, mutta yleensä ne jäävät paljon pienemmiksi. Suomessa puronieriät ovat usein pieniä, mutta saavuttavat paikoin noin 30-40 cm pituuden ja painavat tällöin usein alle puoli kiloa. Puronieriät saattavat vaeltaa pitkiäkin matkoja syönnös-, talvehtimis- ja lisääntymisalueiden välillä.
Lisääntyminen: Puronieriä kutee syksyllä virtaavassa vedessä sijaitseville sorapohjille. Koiras tulee sukukypsäksi kaksivuotiaana, naaras vuotta myöhemmin.
Kalastus ja saaliit: Puronieriästä toivottiin urheilukalastuskohdetta kirjolohen tapaan, mutta tulokset kotiutuskokeista ovat olleet vaatimattomia. Vapakalastuksen harrastajat kehuvat puronieriän räväkkyyttä siiman päässä ja muutamissa istuta ja ongi –kohteissa käytetäänkin pyyntikokoisia puronieriöitä pyynninkohteena. Amerikassa puronieriää kasvatetaan annoskaloiksi kirjolohen tapaan. Myös Suomessa allaskasvatusta on kokeiltu ja todettu puronieriän soveltuvan siihen varsin hyvin. Kolmessa kasvukaudessa ne saattavat saavuttaa yli kilon keskipainon.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Puronieriän kotiutusistutusten melko vaatimattomia tuloksia on selitetty huonosti valituilla istutuskohteilla ja ”laitostuneella” istutuskannalla. Toisaalta onnistuneissa istutuksissa puronieriä voi jopa suurempien vesistöalueiden uutena lajina vallata alaa taimenelta.