(Salvelinus alpinus)
ruots. röding, engl. Arctic charr
Lahko: Lohikalat Salmoniformes Heimo: Lohet Salmonidae Alaheimo: Salmoninae
Tuntomerkit Esiintyminen ja alkuperä Lisääntyminen Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus
Tuntomerkit: Nieriät ovat solakoita, sulavalinjaisia, hopeanvaaleanharmaita, pienisuomuisia petokaloja. Ne ovat kutuaikana tavattoman kaunisvärisiä. Kutuasuisen nieriän vatsan väritys vaihtelee oranssista syvään punaiseen, selkä on tumma, siniseen tai vihreään vivahtavana. Kyljet ovat kellertävien ja punertavien pilkkujen täplittämät, ja evien valkoiset reunat ovat kaikille nieriöille tunnusomaiset. Selkä- ja peräevässä ei ole vaaleita pilkkuja, kuten harmaa- ja puronieriällä. Nieriällä ei myöskään ole selkäpuolella mosaiikkimaista kuviota.
Esiintyminen ja alkuperä: Nieriä, jota Lapissa tavallisesti kutsutaan rauduksi, on levinnyt pohjoisen pallonpuoliskon arktisille ja subarktisille alueille. Se on kaikkein pohjoisimmaksi levinnyt sisävesikalalaji. Nieriää voidaan kutsua pioneerilajiksi, sillä jääkauden jälkeen se yhdessä taimenen kanssa asutti ensimmäisenä jäätikön sulaessa syntyneet vesistöt. Nieriä vaatii elääkseen viileää, happipitoista ja kirkasta vettä. Se on järvikala, mutta se voi esiintyä myös tunturipuroissa. Suomessa nieriävedet sijaitsevat Pohjois-Suomessa, pääasiassa Ylä-Lapin tunturialueella. Poikkeuksena on Vuoksen vesistössä elävä nieriä, jonka alkuperäisestä kannasta on hieman vielä jäljellä.
Nieriä on monimuotoinen laji, joka muodostaa lohen ja taimenen tavoin kasvu- ja vaellusominaisuuksiltaan erilaistuneita muotoja. Jopa samassa vesistössä voi esiintyä rinnakkain toisistaan ulkonäöltään ja ravintonsa puolesta paljonkin poikkeavia nieriämuotoja. Vaelluskäyttäytymisen perusteella voidaan erottaa meressä syönnösvaelluksella käyvä ja makeaan veteen kudulle ja talvehtimaan palaava, anadrominen ”merinieriä” ja paikalliset, koko ikänsä sisävesissä elävät nieriämuodot. Suomessa meressä syönnöksellä käyvää nieriää esiintyy Tenojoen vesistössä. Nieriä kääpiöityy eli muodostaa vähäravintoisissa olosuhteissa pienistä sukukypsistä yksilöistä koostuvia lampi- ja purokantoja vielä taimentakin helpommin. Suomessa nieriästä on erotettu perinteisesti kaksi muotoa, iso- ja pikkunieriä, joita aikanaan pidettiin jopa eri lajeina, nykyisen käsityksen mukaan Euroopassa tavataan alkuperäisenä vain yhtä lajia. Suomen nieriävesissä tavataan useimmiten vain yhtä nieriämuotoa kerrallaan. Inarijärvestä tunnetaan kuitenkin sekä lähinnä pohjaeläimiä ja muita selkärangattomia syövä pikkunieriä (paltsarautu) että kalaravintoa käyttävä isonieriä.
Lisääntyminen: Nieriä on sukulaistensa lohen ja taimenen tavoin syyskutuinen kala. Näistä poiketen nieriä kutee järvien karikoiden ja juumanrinteiden somerikko- ja kivikkopohjilla, tavallisesti 3-5 metrin syvyydessä loka-marraskuussa. Inarinjärven ”pohjarautu” kutee eräiden tietojen mukaan jopa 15 m syvyydessä. Nieriänpoikaset kuoriutuvat keväällä.
Isonieriä voi saavuttaa useamman kilon painon ja sen kutukoko on yleensä 2-5 kg. Saimaassa nieriänaaraat saavuttavat sukukypsyyden 5-6-vuotiaina, jolloin ne ovat keskimäärin 55-60 sentin pituisia ja painavat pari kiloa. Pikkunieriä tulee sukukypsäksi tavallisesti 30-35 cm pituisena ja 250-300 g painoisena, jotkut kääpiöityneet tunturilampien nieriät vain vajaan vaaksan pituisina ja muutaman kymmenen gramman painoisina. Eräin paikoin nieriän tavallisin saaliskoko on 0,3-1,5 kg, jolloin se ei ole selvästi kumpaakaan näistä muodoista.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Nieriät syövät eläinplanktonia, pintahyönteisiä, pohjaeläimiä ja kalaa. Eri vesistöjen nieriöiden koko ja kasvunopeus vaihtelee suuresti. Pikkunieriöiden kasvu on hidasta, esimerkiksi Inarinjärvessä 6-vuotiaat ovat vajaan 30 cm pituisia ja useiden tunturijärvien nieriöiden kasvu vieläkin hitaampaa. Isonieriät saavuttavat 40 cm:n koon Vuoksen vesistössä yleensä neljävuotiaana ja Inarissa hieman vanhempina, 5-7-vuotiaana. Nieriät ovat melko paikallisia kaloja. Meressä syönnöksellä käyvää nieriämuotoa esiintyy ainoastaan Tenojoen vesistössä, missä poikaset vaeltavat 3-5 vuoden ikäisinä mereen ja palaavat jo 2-3 kuukauden kuluttua takaisin jokeen.
Kalastus ja saaliit: Pohjois-Suomessa rautu on merkittävä matkailun ja urheilukalastuksen kohde. Nieriää kalastetaankin usein virvelillä, uistelemalla, pilkillä ja perhokalastusvälineillä. 1970-luvun puolivälissä arvioitiin Lapin nieriäsaaliiksi noin 13 000 kiloa, josta noin 8 000 saatiin Inarijärvestä. Vuonna 2003 Inarijärven luonnon tuotantoon ja istutuksiin perustuva nieriäsaalis oli noin 8 500 kiloa, kun se ennen säännöstelyä 1930-luvulla oli noin 20 000 kiloa. Varsinkin isonieriä on kärsinyt Inarijärven säännöstelystä. Nieriän alamitta Inarijärvessä on 40 cm.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Vuoksen vesistön nieriäkanta on arvioitu vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa äärimmäisen uhanalaiseksi. Uhkatekijöinä alkuperäiskannalle ovat kalastus ja säännöstely. Lapin nieriäkantojen tilanne katsottiin siinämäärin turvatuksi, että sen luokka muutettiin silmälläpidettävästä (NT) elinvoimaiseksi (LC). Nieriäkantoja on hoidettu pääasiassa istutuksin. Eniten nieriöitä on istutettu Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Kilomääräiset istutustulokset ovat merkintöjen perusteella olleet yleensä heikkoja. Syynä heikkoihin istutustuloksiin on pohjoisessa useimmiten ollut se, että istutusjärvissä on ollut vahva siikakanta sekä runsaasti taimenta että haukea. Myös pieniin nieriöihin kohdistuva kalastus on ollut liian tehokasta. Saimaannieriän viimeinen luonnonkanta Kuolimossa on pyritty pelastamaan kalastuksen säätelyllä. Vuoden 2014 alusta lähtien saimaannieriä on Vuoksen vesistöalueella rauhoitettu kokonaan eli sen pyynti ja saaliiksi ottaminen on täysin kiellettyä. Toiveita kannan säilymisestä on olemassa, sillä koekalastuksissa on saaliiksi myös luonnossa syntyneitä nuoria kaloja. Nieriäistutus ja lisääntyvän kannan luominen onnistuu vain, jos verkkokalastus on vähäistä ulappa-alueiden syvänteissä. Saimaan nieriä on äärimmäisen uhanalainen ja Lapin nieriäkannat silmälläpidettäviä.