(Thymallus thymallus)
ruots. harr, engl. grayling
Lahko: Lohikalat Salmoniformes Heimo: Lohet Salmonidae Alaheimo: Thymallinae
Tuntomerkit Esiintyminen ja alkuperä Lisääntyminen Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus Muuta
Tuntomerkit: Suuri, korkea selkäevä erottaa solakan harjuksen muista rasvaevällisistä lohikaloistamme. Harjuksen liha on väriltään vaalea ja sitä peittävä suomukuvio pigmentteineen saattaa antaa kuvan pitkittäisraidoituksesta.
Esiintyminen ja alkuperä: Harjus on sukunsa ainoa edustaja Euroopassa, lukuun ottamatta aivan itäisintä osaa, missä esiintyy myös pohjanharjusta (T. arcticus). Harjuksen levinneisyysalue käsittää Pohjois-Euroopan;Englannista ja Ranskasta itään Uralvuoristoon asti Venäjällä ja etelässä Pohjois-Italiaan, Jugoslaviaan ja Ukrainaan sekä pohjoisessa aina Jäämerelle asti. Meillä harjusta on runsaimmin Pohjois-Suomessa, mutta sitä on myös Itä-Suomen suurissa järvissä ja virtapaikoissa (Suur-Saimaa, Pielinen, Höytiäinen ja Lieksanjoki) sekä meressä. Harjusta tavataan meressä vain 5,5‰ suolapitoisuuteen asti. Rannikkoalueella harjusta esiintyy hajanaisesti Porin pohjoispuolella;Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren alkuperäiskannat ovat kuitenkin heikkoja. Pohjois-Suomen useimmat kannat ovat alkuperäisiä, paitsi esim. Kemijoessa, minne on istutettu vieraiden vesistöjen kantoja. Vuoksen vesistön tiettyjä alueita lukuun ottamatta Etelä- ja Keski-Suomen nykyiset harjuskannat ovat istutuksista peräisin.
Lisääntyminen: Harjukset kutevat monista muista lohikaloista poiketen keväällä, meillä (huhti)-touko-kesäkuussa. Kutupaikka voi olla järvessä, joessa tai meressä. Harjukset tulevat sukukypsiksi noin 30 cm pituisina ja 3-6 -vuoden ikäisinä. Mätimunia on 2 000 – 20 000 väliltä ja niiden halkaisija on 2,5-3,5 mm. Kutu tapahtuu hiekka-, sora- tai kivipohjille parinkymmenen sentin syvyydestä aina neljään metriin asti. Poikaset kuoriutuvat 3-4 viikon kuluttua noin 10 mm pituisina.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Harjuksenpoikaset syövät aluksi eläinplanktonia. Ne kasvavat nopeasti saavuttaen ensimmäisenä kesänä noin 10 cm koon. Nuoret ja aikuiset harjukset syövät mm. pohjaeläimiä, pinnalla olevia hyönteisiä ja kaloja. Harjukset ovat paikallisia, usein harvahkoissa parvissa eläviä, mutta levittäytyvät kuitenkin tehokkaasti jo ensimmäisen kesän jälkeen. Nopeampikasvuisimmat harjukset saavuttavat 4 vuodessa 40 cm pituuden. Hitaimmilta menee lähes 10 vuotta 40 cm pituuden saavuttamiseen. Vanhimmat harjukset ovat noin 15-vuotiaita. Suomen suurin harjus 2000-luvulla on painanut noin 2,3 kg.
Kalastus ja saaliit: Harjus on tärkeä saaliskala kotitarve- ja vapaa-ajankalastajille, joiden vuosittaisen harjussaaliin on arvioitu olevan 250 – 470 tonnia. Varsinkin Pohjois-Suomessa harjuksen osuus jokisaaliista on merkittävä, tosin rakennetuissa joissa saaliit ovat selvästi heikompia. Merialueella harjuksia on ennen saatu runsaastikin, mutta saaliit pienenivät esim. Merenkurkussa jo 1960-luvulla. Mm. Itä-Suomessa, Etelä-Saimaalla harjusta saadaan yhä saaliiksi muutamia tuhansia kiloja vuodessa. Harjusta kalastetaan eniten vapavälineillä.
Harjuksen kalastus on kiellettyä 1.4.–31.5., lukuun ottamatta sen pyyntiä vavalla tai uistelemalla. Harjuksen alamitaksi on asetuksessa säädetty 35cm, paitsi leveysasteen 67 pohjoispuolella 30 cm. Leveysaste 67⁰00’N sijaitsee noin 50 km napapiiriltä pohjoiseen.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Veden suuri happipitoisuus on oleellista harjuksen alkionkehityksen onnistumisen kannalta, joten vesien rehevöityminen ja kutupohjien liettyminen ovat uhkatekijöitä. Harjuksen alkiot ovat herkkiä myös äärilämpötiloille. Jokivesien keväinen happamuus alumiini- ja rautapitoisissa vesissä on myös uhka, sillä poikasten kuolleisuus on normaalia suurempaa, jos veden pH-arvo laskee 6:een.
Harjuskannat murtovedessä ja rannikkojoissa ovat taantuneet. Syyksi on epäilty ennen kaikkea ihmistoimintaa, joskus kalastusta, mutta varsinkin jokien patoamista ja säännöstelyä ja vedenlaatua heikentäviä maankäyttötapoja. Kovin tarkasti ei ole voitu osoittaa mitkä nimenomaiset tekijät ovat eniten vaikuttaneet kantojen taantumiseen. Kalanviljelyn on arveltu yksipuolistavan harjuskantojamme. Toisaalta istutukset ovat myös laajentaneet harjuksen aiempaa levinneisyyttä, esim. Kymi- ja Vantaanjokeen on istutuksilla saatu aikaan lisääntyvä harjuskanta. Valtion viljelylaitoksissa on nykyään säilytys-/emokalaviljelyssä 11 harjuskantaa, lisäksi yksityisillä on muutama kanta. Vuosittain istutetaan vajaat 2 miljoonaa kesänvanhaa harjusta.
Suomen lajien uhanalaisuus 2010-luokittelussa merialueen harjukset ovat äärimmäisen uhanalaisia. Pohjanlahdella sijaitsevat tiettävästi maailman ainoat meressä kutevan harjuksen lisääntymisalueet. Etelä-Suomen sisävesien harjuskannat ovat silmälläpidettäviä. Pohjois-Suomessa harjus on elinvoimainen.
Muuta: Harjus tuoksuu miedosti timjamille, mistä latinan thymallus nimi kertoo. Harjusta on jo muinoin pidetty kulinaarisena herkkuna, ja saamelaiset ovat käyttäneet sitä myös rohtona. Lihaksessa on rasvaa 4-8 g/100g kalanlihaa ja Omega-3 rasvahappoja 1,6 mg /100g.