TaimenSalmo trutta

Yleistä

Lahko: Lohikalat Salmoniformes
Heimo: Lohet Salmonidae
Alaheimo: Salmoninae

Taimenen levinneisyyskartta
<!–

–>

Tuntomerkit

Merenrannikolla ja järvillä taimenta on kutsuttu ja kutsutaan edelleenkin virheellisesti usein loheksi. Nämä kaksi lajia muistuttavatkin monessa suhteessa toisiaan ja kun kummankin lajin ulkonäössä esiintyy vielä suurta vaihtelua, voi kokeneemmallakin kalastajalla olla vaikeuksia lajien tunnistamisessa. Erityisesti kutuasuiset kalat ovat vaikeita tunnistettavia. Taimenella on yleensä lohta runsaammin täplitystä kylkiviivan alapuolella. Sen pyrstön varsi on tavallisesti tanakka, korkea ja tasapaksu. Lohella se on hoikka ja taaksepäin kapeneva, joten siitä saa tarvittaessa varsin hyvän otteen. Isolla taimenella pyrstöevä on lähes loveton ja suora, lohen pyrstössä on useimmiten selvä lovi. Lohi on yleensä kirkasvärisempi kuin taimen ja sen suomut ovat taimenen suomuja suuremmat. Myös taimenen suu on hieman suurempi kuin lohen, joten taimenen yläleuka ulottuu silmän taakse.

 

Taimenesta tunnetaan elinympäristön ja vaelluskäyttäytymisen perusteella erilaisia muotoja, jotka osin ulkonäöltään näyttävätkin erilaisilta: puhutaan meri-, järvi- ja purotaimenesta. Taimenen ekologiset ja geneettiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että taimenten jako eri muotoihin pelkän vaelluskäyttäytymisen, elinympäristön tai kasvunopeuden perusteella on osin keinotekoista tai käytännön sanelemaa. Saman vesistön eri taimenmuodot voivat lisääntyä keskenään, ja vaeltavan ja paikallisen taimenen osuus vesistössä määräytyy sekä perinnöllisten että ympäristöolosuhteiden perusteella.

Esiintyminen ja alkuperä

Taimenen luontainen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan. Ja sen ulkopuolella taimenia tavataan mm. Kaukasuksella, Länsi-Aasiassa ja paikoin Pohjois-Afrikassa. Pohjois-Amerikkaan laji vietiin Euroopasta 1880-luvulla. Urheilukalastajien suosimaa taimenta on kotiutettu myös Chileen, Argentiinaan, Etelä-Afrikkaan, Australiaan, Tasmaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Taimenta tavataan koko Suomessa, niin meressä, mereen laskevissa vesissä kuin sisävesissäkin. Samassa vesistössä voi elää vaeltavia ja paikallisia yksilöitä, ja eri muodot voivat lisääntyä keskenään, ellei vaellusesteitä ole.

Lisääntyminen

Kaikki taimenet kutevat virtavesissä, mutta ns. meritaimen vaeltaa syönnökselle mereen ja ns. järvitaimen järveen. Purotaimen elää periaatteessa koko elämänsä virtavesissä. Käytännössä rajat eivät kuitenkaan ole aina aivan selvät ja todennäköisesti osa purotaimenista elääkin ”tammukkana” pikkupuroissa koko ikänsä, mutta osa saattaa käydä syönnöksellä päävirran suvannoissa tai lähteä aikansa purossa elettyään syönnösvaellukselle alapuoliseen järveen tai mereen. Onkin vaikeaa erottaa vaeltavan taimenen poikasta tammukasta ja raja on häilyvä. Kantojen säilyminen erillisenä on vaikeaa, varsinkin alueilla missä vaeltavan ja paikallisen taimenen kutualueet ovat samat.

Taimen nousee merestä kudulle ensimmäisen kerran 2-5 merivuoden jälkeen ja noin kahden kilon painoisena. Myös järvissä naarastaimenet tulevat sukukypsiksi noin kahden kilon painoisina. Pohjois-Suomessa naarastaimenet alkavat lisääntyä 1-2-kiloisina ja koiraat kilon painoisina. Puroissa taimenet tulevat sukukypsiksi yleensä 3-5-vuotiaina ja 25-30 sentin pituisina. Taimenet kutevat virtavesien pohjasoraikkoon kaivamiinsa kutukuoppiin syys-marraskuussa. Hedelmöittyneessä mädissä alkio kehittyy soran sisällä talven aikana ja poikaset kuoriutuvat aikaisin keväällä lähes 2 cm pituisina.

Ravinto, kasvu ja vaellukset

Taimenenpoikaset elävät joessa yleensä 2-5 vuotta. Noin 18-25-senttisinä ne muuttuvat vaelluspoikasiksi eli smolteiksi, parveutuvat ja vaeltavat kevättulvan mukana mereen tai järveen. Osa poikasista jää koko elämänsä ajaksi jokeen. Meressä taimen pysyttelee rannikon läheisyydessä. Merkityistä kaloista valtaosa saadaan saaliiksi sadan kilometrin säteellä istutuspaikasta. Reittivesissä taimen saattaa vaeltaa laajoillakin alueilla. Järvistä kututaimenet vaeltavat jokiin tai puroihin loppukesällä tai alkusyksyllä. Merestä taimenet alkavat nousta isoihin jokiin jo kesällä, mutta pienempiin jokiin vasta hieman ennen kutua.

Taimenen jokipoikanen. Kuva: Ari Saura

Taimenen jokipoikaset syövät virran mukana kulkeutuvia tai pohjalla eläviä hyönteisiä ja niiden toukkia. Syönnösvaelluksen aikana meressä tai järvessä nuori taimen syö alkuvaiheessa hyönteisiä ja myöhemmin kalaa. Meressä saaliina on silakkaa ja piikkikaloja, järvissä ravintokohteita ovat mm. muikku, kuore, ahven ja kymmenpiikki. Puroissa elävät taimenet syövät etupäässä hyönteisiä. Taimenenpoikaset saavuttavat vaelluskoon yleensä 2-5 vuodessa. Suomenlahdella taimenen kasvu on varsin nopeaa, sillä kahden kilon rajan ne saavuttavat keskimäärin toisen merivuoden aikana ja viisikiloiseksi taimenet tulevat neljäntenä merivuotenaan. Perämerellä neljän merivuoden jälkeen taimen painaa noin kilon vähemmän kuin samanikäinen kala Suomenlahdella. Järvissä kasvu on yleensä hitaampaa kuin meressä ja se vaihtelee saaliskalojen runsauden mukaan. Hitaimmin taimen kasvaa puroissa, missä se jää yleensä alle kilon painoiseksi.

Kalastus

Taimen on monen kalamiehen toivesaalis. Sen kalastusmahdollisuuksista on maksettu suuria summia ja taimenia on siirretty uusiin vesiin eri puolille maailmaa kalastusmahdollisuuksia rikastuttamaan. Meritaimenistutuksista saatu saalis on ollut laskussa 1990-luvun alkuvuosista saakka, vaikka istutusmäärät eivät ole olennaisesti pienentyneet. Muutos johtuu sekä istukkaiden heikentyneestä eloonjäännistä että kalastuksessa tapahtuneesta muutoksesta. Suomenlahdella ja Saaristomerellä kuhan verkkokalastus on lisääntynyt, minkä johdosta aikaisempaa suurempi osa taimenista saadaan verkoilla. Liian tehokas pienisilmäisillä verkoilla tapahtuva kalastus on heikentänyt taimenistutusten tulosta myös sisävesissä. Vapaa-ajankalastajien taimenpyynti on yleisintä verkoilla, heittokalastusvälineillä tai vetouistelemalla.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

Mereen vaeltavia taimenkantoja on ollut maassamme alun perin noin 60, mutta suurin osa niistä on tuhoutunut tai voimakkaasti vähentynyt vesistörakentamisen, veden laadun huonontumisen ja liiallisen kalastuksen johdosta. Alkuperäiseksi luokiteltuja kantoja on jäljellä enää kymmenkunta. Kaikki kannat ovat erittäin uhanalaisia. Järviin syönnökselle vaeltavia taimenkantoja on alun perin tavattu suurimmassa osassa maamme isoista järvistä. Alkuperäisiä ja omavaraisia järvitaimenkantoja on jäljellä 30, joista uhanalaisiksi on luokiteltu 24. Yli puolta näistä tuetaan istutuksin. Myös alkuperäiset, pienissä virtavesissä paikallisina elävät taimenkannat ovat viime vuosikymmeninä voimakkaasti pienentyneet ja vähentyneet. Syinä ovat olleet mm. nousuesteet, metsäojitukset, jokien ja purojen perkaukset, vesistöjen likaantuminen ja kalastus. Koska vaeltavien taimenkantojen heikkenemisen ensisijaisena syynä on ollut jälkeläistuotannon pieneneminen, tilannetta voidaan parantaa joko palauttamalla olosuhteet luonnonvaraiselle lisääntymiselle otolliseksi tai istuttamalla poikasia sellaisiin vesiin, joissa niille on elinmahdollisuuksia mätivaiheen jälkeen. Kumpiakin tapoja on käytetty yleisesti. Luonnonkierron palauttaminen edellyttää myös sitä, että riittävästi kaloja pääsee palaamaan kudulle, mikä usein vaatii syönnösvaiheen aikaisia kalastusjärjestelyjä. Vuoden 2016 alusta voimaanastuneen kalastuslain mukaan kalastuksen tarpeisiin istutetut taimenet tulee olla rasvaeväleikattuja, jotta ne voidaan erottaa luonnonkaloista. Rasvaevällinen luonnontaimen on kokonaan rauhoitettu Suomenlahdessa ja vuoden 2019 alusta muillakin merialueilla . Myös sisävesissä, jotka sijaitsevat leveyspiirin 64°00′ N eteläpuolella rasvaevällinen taimen on kokonaan rauhoitettu. Tämä ei kuitenkaan koske taimenta joka on pyydetty purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä. Rasvaevällisen taimenen alamitta leveyspiirin 67°00′ N pohjoispuolisissa vesissä on vähintään 50 cm. Muualla, missä kalastus on sallittu rasvaevällisen taimenen alamitta on vähintään 60 cm. Purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä rasvaevällisen taimenen pyyntikoko saa olla enintään 45 cm. Kalastuksen tarpeisiin istutetun rasvaeväleikatun taimenen alamitta on koko maassa on vähintään 50 cm.

Kaikki merivaelteiset taimenkannat ja sisävesikannat napapiirin eteläpuolella ovat erittäin uhanalaisia. Napapiirin pohjoispuolella elävät taimenen sisävesikannat ovat silmälläpidettäviä.